Ice Cage 7 nosti jälleen Suomen kamppailutapahtumien rimaa, mutta ei täysin ongelmitta. Kolumnissa pureudutaan illan onnistumisiin ja puutteisiin.
Ice Cage 7 oli yksi Suomen kamppailuhistorian merkkipaaluja, mutta täysin ongelmitta tämäkään ilta ei mennyt.
Järjestelyiden osalta rimaa nostettiin taas kerran ja urheilullisesti tapahtuma kilpailee edellisen Ice Cage 6:n kanssa Suomen parhaan otteluillan tittelistä. Kehityskohteita jäi silti molemmilla poluilla.
Alkuillan yllättäjät ja shownyrkkeily
Ottelukortin alkuun oli sijoitettu urheilullisesti tasokkaita pystyotteluita ja hieman tuoreempien kykyjen vapaaottelumatseja. Ainoa suurempi yllätys useimmille oli ennakkoarvioissa selvänä altavastaajana otteluun lähteneen Lauri Suomelan dominointi.
Keskikorttia hallitsivat nyrkkeilymatsit, joiden paljous oli ehkä tapahtuman urheilullisesti suurin ongelma. Nämä olivat siis kaikki sanktioimattomia shownyrkkeilyotteluita, koska ammatti- tai amatöörinyrkkeilyä ei voi lajiliittojen sääntöjen mukaan otella häkissä.
Niko Korventauksen ja Volodymyr ”Vavansambo” Holubievin kohtaaminen oli tasokas, mutta olisi ollut parempi potku- tai thainyrkkeilyotteluna. Syynä valintaan lienee ollut molempien tulevat ottelut Beazt Fight Nightissa lauantaina 13. kesäkuuta ja niihin liittyvä jalkojen loukkaantumisriski.
Roger Karimuksen ja Toni Valtosen kohtaamisen urheilullinen taso oli vaatimaton, mutta otteluna se oli viihdyttävä. Väitteet siitä ettei Karimukselle löytyisi Suomesta enää vastustajia kannattanee kuitata markkinointipuheina.
Ice Cagen näkyvyydellä ja palkkiotasolla halukkaita vastustajia löytyy varmasti lukuisia. Leuka ylhäällä ryntäävä jättiläinen on toki pelottava, mutta myös haavoittuva Valtosta terävämmässä kunnossa olevan raskassarjalaisen iskuille.
Abdul Husseinin ja Aapo Rovanperän matsissa taas ei tapahtunut mitään dramaattista ja sen merkittävin anti oli saada ”Abba” vielä kerran suomalaisyleisön eteen.
Nyrkkeilyotteluiden perusongelma on se, että jos molemmat ottelijat osaavat asiansa ja ottelupari on tasainen, on vastustajan vahingoittaminen merkittävästi vaikeampaa kuin monipuolisemmalla arsenaalilla. Siksi viralliset ammattinyrkkeilyottelut ovatkin hyvin pitkiä, jolloin paremmuus lopulta selviää.
Ice Cagen konseptiin 10-12 erän ottelut eivät kuitenkaan sopisi kovin hyvin. Tuloksena on siksi helposti antikliimaksi, kun ottelun loputtua merkittävää vahinkoa ei ole saatu aikaan kummallekaan.
Tähdet näyttivät osaamisensa – Gadiev ja Brännfors
Magamed Gadievin ja Jussi Pirttikankaan ottelu on herättänyt aiheellista kritiikkiä tuomaritoiminnasta. Tähän promootion on kuitenkin hankala vaikuttaa, ellei tuomari ole aiemmin mokaillut.
Vaikka vapaaotteluhanskojen käyttö pystyotteluissa on sekin aiemmin herättänyt kritiikkiä käsi- ja silmävammojen johdosta, tämä ottelu oli se johon ne sopivat jos johonkin. Tyrmäystä toivottiin ja sellainen saatiin.
Gadievin haaste Daniel Forsbergille ottelun jälkeen oli selvästi ennakolta sovittu ja pysyi vielä hyvän maun rajoissa. Gadievin vakuuttavan suorituksen jälkeen uusintaottelu on selkeästi perusteltu ja Forsbergin kotikaupungissa se on erinomainen myyntivaltti.
Sani Brännforsin uraa rakennettiin älykkäästi tuomalla vastaan taantunut UFC-veteraani Justin Kish. Pystyottelijana tunnetun Kishin suorittaminen oli todella heikkoa leipälajissaankin ja alasviennin jälkeen ottelu oli nopeasti ohi. Vähäriskisellä ottelulla saatiinkin Brännforsin rekordiin kohtuullisen tunnettu nimi jo aikaisessa vaiheessa uraa.
Lue myös: Onko potkunyrkkeily jäänyt jälkeen? Ammattilaisottelijat puuttuvat Suomesta
Ensimmäinen aito Ice Cage -mestaruuskuvio
Nyt nähtiin myös ensimmäinen todellinen Ice Cagen tittelikuvio. Promootion aiemmat mestaruuskamppailut ovat jääneet enemmänkin yksittäisiksi otteluiksi, joissa tittelivyö on lähinnä vain hieno palkinto ja odotukset tittelinpuolustuksista ovat olleet vähäisiä.
Nyt käytiin ensin karsintaottelu, jonka voittajasta tuli heti uusi ykköshaastaja. Brayan Aspegren tyrmäsi vakuuttavasti Bartosz Kwiatkowskin, jonka kanssa Olli Santalahti joutui Ice Cage 4:ssa taistelemaan kolme erää ja oli vähällä hävitä.
Andre Fialho oli poikkeus verrattuna muihin Suomeen viime aikoina tuotuihin UFC-veteraaneihin. Hän oli täydessä iskussa ja selvästi eri tasolla kuin Santalahti. Ei puhettakaan väsyneestä veteraanista, joka tulisi vain kuittaamaan eläkerahoja viimeisten aivosolujensa kustannuksella.
Fialho mestarina lisää Ice Cagen kansainvälistä mainetta, mutta on toisaalta myös riski. Jos Brayan Aspegren syksyllä voittaa hänet, kaikki on hyvin. Mutta jos Fialho kukistaa Aspegrenin, ollaan äkkiä samojen ongelmien äärellä kuin Cage aikanaan omien mestaruuksiensa kanssa.
Ice Cagen kassa riittänee pitämään Fialhon kiinnostuneena puolustamaan mestaruuttaan, mutta ketä vastaan hän sitä puolustaa, mikäli Santalahti ja Aspegren on jo hoideltu?
Portugalilainen mestari promootion pitkäaikaisena keulakuvana on selkeä ongelma, jos tälle joudutaan hankkimaan myös vastustajat ulkomailta.
Fialho tosin vaikuttaa henkilöltä, jolla on edellytykset saada suomalaisyleisö puolelleen, mutta ei hän silti suomalaista mestaria vastaa jo sen takia ettei oleskele jatkuvasti Suomessa. Se näet hankaloittaa pahasti miehen imagon rakentamista täällä.
Pääottelu petti odotukset
Tapahtuman pääottelu Makwan Amirkhanin ja Alexander ”Stagala” Kriegsmanin välillä oli ristiriitainen. Markkinoinnillisesti sen arvo oli hyvä, vaikkakaan ei uskomaton. Paras verrokki tässä suhteessa lienee Amirkhanin ja Theo Kolehmaisen kohtaaminen Ice Cage 5:ssa.
Kun tapahtumaa myydään show-ottelulla, on elintärkeää että ottelupari on kiinnostava. Molempien ottelijoiden on oltava suunsoitossa mukana, jotta syntyy aito jännite henkilöiden välillä. Yksi kiinnostava henkilö ottelussa ei riitä vaan tangoon tarvitaan kaksi. Siinä onnistuttiin, mutta mikään Stagalan ja Mika ”Immu” Ilmenin kohtaamisen kaltainen jättipotti tämä ei ollut.
Ottelun urheilullinen anti oli sitten todella vaatimaton. Kun koko pitkän illan ajan oli nähty Fialhon, Aspegrenin, Husseinin, Gadievin ja Suomelan tasoisten atleettien huippusuorituksia, oli kontrasti piirikunnallisen tason nyrkkeilyotteluun raju.
Kun kumpikaan ei lisäksi vaikuttanut saavan vahinkoa aikaan vastustajaansa, ei ole ihme että yleisö alkoi poistua hallista kesken ottelun.
Koska kyseessä oli kuitenkin shownyrkkeily eikä showpaini, tätä ei voinut ennakolta tietää. Jos esimerkiksi Stagala olisi väsynyt ja Amirkhani takonut keskeytysvoiton loppuerissä, ottelusta olisi jäänyt aivan erilainen maku.
Korkeatasoisen kamppailun lässähtämisriski on kuitenkin merkittävästi pienempi kuin urheilullisesti heikon show-ottelun. Erityisesti jos viimemainittu käydään nyrkkeilysäännöin. Näkyvien ja tapahtumalle markkinoinnillisesti tärkeiden show-otteluiden paikka olisikin mieluummin toisessa pääottelussa kuin illan lopussa.
Lue lisää ajankohtaisia mielipidekirjoituksia!


JV
19.5.2026 klo 12:52
8 tuntia on kyllä aika pitkä setti mutta tunnelma oli toiseksi viimeiseen otteluun asti katossa, kyllä se lässähdys johtui ihan vaan täysin mielenkiinnottomaksi muuttuneesta otteluparista. Stagalasaaga on kyllä nyt taputeltu, kiitos ja hei. Eikä Makwanillakaan juuri annettavaa enää ole.
JR
19.5.2026 klo 13:47
Suunsoitto ja somematsit pois. Ottelukorttia vähän lyhyemmäksi. Mestaruusvöiden puolustuksia lisää.
Ja mikäli konseptia halutaan kehittää edelleen, niin häkin pitäisi tietenkin olla jäätä kuten promootion nimi antaa ymmärtää 🫠