Onko potkunyrkkeily jäänyt jälkeen? Ammattilaisottelijat puuttuvat Suomesta

Lauri Suomela on onnistunut yhdistämään ammattilais- ja amatööriottelemisen tehokkaasti. Kuva: The Rivals Fighting

Suomalaiset potkunyrkkeilijät siirtyvät harvoin ammattilaiskehiin. Taustalla vaikuttavat esikuvien puute, toimiva amatööripolku, harjoitteluhaasteet ja lajikulttuuri.

Tehdessäni ottelukortteja kamppailutapahtumiin, olen havainnut selkeän trendin: suomalaiset thainyrkkeilijät ovat huomattavasti kiinnostuneempia osallistumaan ammattilaisotteluihin kuin potkunyrkkeilijät.

Sama ilmiö on havaittavissa myös tapahtumien järjestämisessä. Näkyvimmät toimijat järjestävät mielellään K1-otteluita thainyrkkeilyn sijasta, mutta pienemmissä ammattilaistapahtumissa tilanne on toinen.

Niissä enemmän kuin yksittäisiä potkunyrkkeilyn ammattilaisotteluita on järjestetty vain Oulussa, missä kannustimena on useampi tasokas kotiottelija.

Thainyrkkeilyssä taas sekä Spirit Fight, Crest Fight, Total Fight Night että Battle of Porvoo järjestävät kaikki tapahtumia, joissa thainyrkkeily on pääosassa.

Näiden kaikkien taustalla on pitkän linjan thainyrkkeilytoimijoita. Potkunyrkkeilystä vastaava toiminta taas puuttuu lähes täysin, vaikka osaajia ja pystyviä ottelijoita olisi vähintään saman verran kuin thainyrkkeilyssä.

Eivätkö suomalaiset potkunyrkkeilijät siis uskalla otella ammattilaisotteluita vai mistä tilanne voi johtua? Taustalla on useampikin syy:

Esikuvien ja perinteen puute hidastaa siirtymää ammattilaiskehään

Ennen nykyisen kamppailubuumin alkumetrejä näitä pienempiäkin pystyottelun ammattilaistapahtumia oli Suomessa todella vähän: kerran vuodessa tai harvemminkin.

Vielä 2000-luvulla sellaisia järjestettiin enemmän, mutta sen jälkeen vapaaottelu kaappasi markkinat lähes täysin. Ennen 2010-luvun loppuvuosia harvalle tuli edes mieleen mahdollisuus järjestää potkunyrkkeilyn ammattilaistapahtuma Suomessa. Sellaisia ei vain ollut.

Esikuvia on puuttunut myös ottelijoilta. Ja erityisesti samaistuttavia esikuvia. Kun ammattilaisotteluita on ottanut  miehissä lähinnä terävin kansainvälinen kärki ulkomailla ja naisissa ei juuri kukaan, on ajatus ammattilaisottelusta perustason SM-mitalistille kaukainen.

Thainyrkkeilyn etuna tässä on ollut Thaimaa. Siellä on koko ajan käynyt jonkin verran myös kansallisen tason suomalaiskykyjä ottamassa ammattilaisotteluita ja he ovat usein voittaneetkin.

Kun SM-kisoista tuttu vastustaja – jonka olet itse ehkä jopa voittanut amatöörinä – ottaa ammattilaisottelun, se alkaa tuntua mahdolliselta myös itselle.

Toimiva amatööripolku vähentää painetta siirtyä ammattilaiseksi

Toinen syy on oikeastaan positiivinen ongelma. Potkunyrkkeilyn kilpailujärjestelmä amatööreissä nimittäin toimii huomattavasti paremmin kuin thainyrkkeilyssä.

Tarjolla on C-tason alueellisia turnauksia, B-tason Eurooppa-cupeja ja A-tason maailmancupeja. Nämä muodostavat selkeän jatkumon ja polun jota pitkin ottelija voi kehittyä amatöörien arvokisatasolle.

Thainyrkkeilyssä tällaisia turnauksia on aina ollut paljon vähemmän ja hyppy SM-kisoista arvokisatasolle todella suuri. Tätä kuilua on osaltaan täytetty juuri ammattilaisotteluilla, jotka ovat antaneet tavoitteita kansallisten amatöörikisojen lisäksi.

Kun potkunyrkkeilijöillä on ollut selkeä amatööripolku, jonne pääsee mukaan ilmoittautumalla, seuroissakaan ei ole välttämättä nähty tarvetta järjestää ammattilaisiltoja omille ottelijoille.

Amatööripolun merkittävin ongelma ovat kustannukset. Niissä kun kaikki kulut kattavat urheilija tai tämän taustajoukot eivätkä katsojat ja ottelupalkkion maksamisen sijaan peritään osallistumismaksu.

Lue myös: Keksittyjä voittoja ja kadonneita tappioita – kamppailulajien rekordit eivät aina kerro totuutta

Sääntöerot ja harjoittelu – este vai tekosyy?

Yhdeksi ongelmaksi koetaan yleisesti harjoittelu ammattilaisotteluihin ja sen mahdolliset negatiiviset vaikutukset amatöörikilpailemiseen.

Tärkein sääntöero ammattilaisotteluissa on kolmen minuutin erät. Thainyrkkeilyssähän myös amatööriotteluissa on kolmen minuutin erät, joten hyppy on siinä pienempi.

Ammattilaispromootioiden säännöissä on vaihtelua, mutta usein  pystypainia on rajoitettu vähemmän kuin amatöörikisoissa ja jalasta saa mahdollisesti ottaa kiinni.

Joitain pienempiä eroja kuten etupotkut jalkoihin voi myös olla ja arvostelu voi perustua enemmän vastustajaan tuotettuun vaikutukseen kuin osumien määrään.

Suurin merkitys on ilman muuta pidemmillä erillä, joita on syytä harjoitella. Hyvä puoli on se, että pidemmistä eristä lyhyempiin pudottaminen on paljon helpompaa kuin toisin päin.

Siten amatööriottelemiseen ei yleensä tule merkittäviä ongelmia, vaikka olisi harjoiteltu myös kolmen minuutin eriä. Toki ennen tärkeään amatööriturnaukseen lähtöä on tärkeää taas totutella lyhyempiin eriin ja kovempaan rytmiin.

Myös poikkeavia sääntöjä on syytä harjoitella ja erityisesti sparrissa. Tärkeintä on kuitenkin oppia puolustamaan uusia tekniikoita, ei tulla mestariksi niillä hyökkäämisessä.

Useimmiten ammattilaisottelutkin nimittäin ratkaistaan aivan samoilla lyönneillä ja potkuilla kuin amatööriottelut. Mahdolliset lisätekniikat voivat ratkaista vain, jos toinen ei osaa puolustaa niitä ollenkaan.

Jos potkunyrkkeilijä tavoittelee merkittävää ammattilaisuraa, hänen olisi hyvä harjoitella myös thainyrkkeilyä sen verran, että kykenee tarvittaessa ottelemaan myös thainyrkkeilysäännöin. Tämä nimittäin laajentaa ottelumahdollisuuksia merkittävästi ja edistää siten uraa, vaikka päätavoite olisikin K1-ammattilaisotteluissa.

Suomessa paras esimerkki on Lauri Suomela, joka on tätä kirjoitettaessa 17 ammattilaisottelullaan nykyisistä ei-thainyrkkeilytaustaisista ammattilaisottelijoista selvästi kokenein ja menestynein. Osa ammattilaisotteluista on lisäksi käyty thainyrkkeilyssä. Tämä ei ole estänyt häntä olemasta samaan aikaan K1-amatöörisäännöin Suomen kaikkien aikojen menestynein miesottelija.

Ulkomailta löytyy esimerkkejä amatööri- ja ammattilaisuran yhdistämisestä vielä korkeammalla tasolla. Esimerkiksi liettualainen Sergej Maslobojev on voittanut kahdesti sekä Gloryn että WAKO:n maailmanmestaruuden.

Käytännössä arvokisoissa lähes jokaisella miesottelijalla onkin taustallaan useita ammattilaisotteluita. Naisissa tämä ei ole yhtä yleistä, mutta se johtuu siitä, että naisten ammattilaisotteluita on kansainvälisesti tarjolla paljon vähemmän.

Miten potkunyrkkeily saadaan mukaan ammattilaisbuumiin?

Suomalaisten ammattilaispotkunyrkkeilijöiden ja ammattilaispotkunyrkkeilytapahtumien puutteeseen on siis useita syitä, joista jotkut ovat parempia kuin toiset.

Nykyisen kamppailubuumin hyödyntämiseksi olisi toivottavaa, että suomalaispotkunyrkkeilijöitä nähtäisiin nykyistä enemmän ammattilaisotteluissa, koska ne tuovat lajille, seuralle ja ottelijalle itselleen näkyvyyttä selvästi enemmän kuin taidollisesti saman tason amatööriottelut.

Paras esimerkki tästä on Antti Lauronen, jonka maine ammattilaisuran ansiosta on täysin eri luokkaa verrattuna muihin saman tason potkunyrkkeilijöihin.

Olisi vahinko, jos tunnetuimmat suomalaispotkunyrkkeilijät eivät olisi ensisijaisesti potkunyrkkeilijöitä vaan thainyrkkeilijöitä ja vapaaottelijoita.

Rahallistakaan puolta ei kannata väheksyä, vaikka ottelemisella eläminen on useimmille epärealistinen tavoite. Jos ottelija kilpailee esimerkiksi kuusi kertaa vuodessa, on useimmille kuitenkin taloudellisesti merkittävää, saako jokaisesta ottelusta kulujen lisäksi 500 € ottelupalkkiota vai joutuuko itse maksamaan 1000 € matkakuluja joka kerta.

Yksittäisen ottelijan ja tämän taustajoukkojen on luonnollisesti harkittava joka kerta erikseen, onko tietty ottelu ottelijan uran kannalta järkevä ratkaisu. Tässä ratkaisevaa on oltava nimenomaan urheilijan etu; ei seuran, promootion, valmentajan, fanien tai kenenkään muunkaan etu kuin sen henkilön, joka kehään astuu.

Vastuullisen matchmakingin tarve korostuu ammattilaissäännöin. Kansallisen tason kyky saattaa kyetä ottamaan amatööriottelun kansainvälisen tason tekijää vastaan turvallisesti vaikkei voittaisikaan. Mutta kun erät pitenevät ja suojat vähenevät, myös riskit kasvavat eksponentiaalisesti.

Jokaisen ammattilaisottelijan ei kuitenkaan tarvitse tavoitella maailman huippua. Tavoite voi olla myös esimerkiksi säännöllinen otteleminen suurimmissa kotimaisissa tapahtumissa, lisäottelut pienemmissä ammattilaistapahtumissa amatööriuran ohella tai vaikka kerran elämässä -kokemus kotiyleisön edessä.

Kirjoittajan oma ammattilaispotkunyrkkeilyura päättyi lukemiin 0-2 (2KO).

Lue lisää ajankohtaisia mielipidekirjoituksia!