Oleksandr Usyk kukisti Rico Verhoevenin dramaattisessa MM-ottelussa, jonka kiistanalainen keskeytys ja protesti puhuttavat yleisöä.
Lauantaina 23. toukokuuta Egyptin Gizassa nähtiin yksi kaikkein aikojen erikoisimmista nyrkkeilyn raskaansarjan MM-otteluista, kun Oleksandr Usyk voitti hollantilaisen potkunyrkkeilytähden Rico Verhoevenin teknisellä tyrmäyksellä 11. erän lopussa.
Vain yhden yli 10 vuotta sitten otetun nyrkkeilyottelun kokemuksella WBC-liiton MM-otteluun nostettu Verhoeven aiheutti valtavana ennakkosuosikkina otteluun lähteneelle Usykille yllättäviä vaikeuksia.
Kymmenen erän jälkeen tilanne oli kahden tuomarin arvostelupapereissa tasan ja yksi tuomari näki Verhoevenin johtavan ottelua.
Lue myös: Terrieri kaatui toisessa erässä – vastustaja juhli mestaruutta
Ratkaisevassa 11. erässä Usyk käytti väsynyttä Verhoevenia lattiassa, mutta hollantilaispotkunyrkkeilijä selvitti luvunlaskun. Aivan erän lopussa Usyk ahdisti köysissä ollutta Verhoevenia ja tuomari tuli väliin keskeyttäen ottelun Usykin hyväksi ajassa 2.59.
Erikoiseksi tilanteen tekee se, että kello oli ehtinyt jo soida erän päättymisen merkiksi ennen keskeytystä. Verhoevenin taustajoukot ovatkin jättäneet ottelusta virallisen protestin. Myös uusintaottelusta on jo esitetty vaatimuksia.
Lue lisää ajankohtaisia uutisia kamppailu-urheilusta!

