Seuraa meitä

Uutiset

Tyrmäyksiä ja mestaruusdraamaa – Elite Boxingin ilta tarjosi vauhtia

Elite Boxingin illassa nähtiin suominyrkkeilyn kärkeä. Kuva: Elite Boxing

Elite Boxingin ammattinyrkkeilyillassa nähtiin mestaruusotteluita, keskeytyksiä ja yllätyksiä, kun suominyrkkeilyn kärkinimet iskivät.

Elite Boxingin järjestämä ammattinyrkkeilyilta iskettiin perjantaina 4. syyskuuta.

Iltaa varjosti pääottelussa esiintyneen Ilari Kujalan suunnitellun vastustajan, entisen maailmanmestarin Liam Smithin vetäytyminen ottelusta. Tämän tilalle oli saatu pikahälytyksellä nuori tsekki Dominik Pesek.

Kujala hallitsi ottelua alusta lähtien selvästi vahvempana. Taidollisesti varsin hyvä Pesek onnistui kuitenkin ottelemaan turvallisesti ja ottelu päättyi Kujalan pistevoittoon.

Rami El Jahiri iski BBU:n mestaruusottelussa norjalaista Jamshid Naziria vastaan. Naziri oli epäonnistunut painonpudotuksessa, joten ei voinut voittaa mestaruutta.

El Jahiri hallitsi ottelua alusta lähtien taidollaan ja norjalaisen kulma heitti pyyhkeen neljännen ja viidennen erän välisellä tauolla. El Jahiri kruunattiin siten uudeksi BBU:n mestariksi.

Keni Aliu sai BBU:n mestaruusottelussa vastaansa Norjan potkunyrkkeilytaustaisen Andreas Iversenin. Aliu hallitsi ottelua sarjoillaan ja pitkän iskusarjan jälkeen kehätuomari keskeytti ottelun melko nopeasti toisessa erässä.

Aliu oli kuitenkin epäonnistunut painonpudotuksessaan eikä siksi voinut voittaa titteliä, joka jäi siis jakamatta. Aliu kohtaa reilu viikko myöhemmin Immu Fight Nightissa virolaisen Uku Jürjendalin.

Lue myös: Theo Kolehmaisen ottelu sai jälleen muutoksen – Markus Rytöhonka sivuun

Jamil Elo kohtasi pienikokoisen georgialaisen Pridon Kakitashvilin. Listaansa 2-17 nähden yllättävän taitava Kakitashvili aiheutti vaikeuksia Elolle ottelun alussa. Elo kuitenkin käänsi ottelun ja lopulta tyrmäsi georgialaisen kolmannessa erässä maksasta.

Norjan 7-0 -istainen Adrian Hagen kohtasi Puolalaisen ammattihäviäjän Lukasz Barabaszin. Vaatimattoman tasoisessa kamppailussa puolalainen onnistui kokeneena ammattimiehenä häviämään turvallisesti pistein.

Anton Embulaev oli jenkki Jeremy Cullorsin kanssa yllättävissä vaikeuksissa ja kävi avauserässä lattiassakin. Suomalainen onnistui kuitenkin venymään hajaäänivoittoon.

Avausottelussa Aapo Rovanperä tyrmäsi ensimmäisessä erässä Sellam Haddadin.

Lue lisää ajankohtaisia uutisia kamppailu-urheilusta!

Klikkaa kommentoidaksesi

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lisää kategoriassa Uutiset