Espoossa viikonloppuna järjestettävän Global Combat Series 3 -lukkopainitapahtuman pääottelussa Santeri Lilius kohtaa Shane Curtisin.
Lukkopainin kisakausi käynnistyy Espoossa viikonloppuna 15. – 16. elokuuta HYPE Areenalla väännettävän Global Combat Series 3:n myötä. Tapahtuma käsittää lukkopainin ammattilaisotteluita, amatööriturnauksen sekä seminaareja.
Lauantaina käytävän ammattilaisillan pääottelussa nähdään Suomen lukkopainin ykkösnimiin kuuluva Santeri Lilius. Hän on kaksinkertainen Abu Dhabi Combat Clubin (ADCC) Euroopan karsintojen voittaja ja on edustanut Suomea kahdesti ADCC:n maailmanmestaruuskilpailuissa, joita pidetään yleisesti lukkopainin kansainvälisesti merkittävimpänä kilpailuna.
Lilius saa vastaansa britti Shane “The Gothlord” Curtisin, joka on tullut tunnetuksi erityisesti esiintymisistään kansainvälisesti arvostetussa Polaris Pro -ammattilaispromootiossa.
Lue myös: Ice Cage 8: Kallioniemi vastaan Putkuri – kumpi lunastaa puheensa?
Tapahtuman toisessa pääottelussa suomalaisyleisölle tarjotaan kansainvälistä lukkopainia, kun virolainen Tom Mäenurm kohtaa Ruotsin Karl Pegersin.
Esiotteluissa nähdään myös muun muassa ammattilaisvapaaottelija Otto Saari sekä Ice Cage -otteluistaan tunnettu nuori Rikhard Kallioniemi.
Lippuja ja striimin tapahtumaan voi hankkia Global Combat Seriesin sivustolta.
Lue lisää ajankohtaisia uutisia kamppailu-urheilusta!

